SORMAT AKATEMIA
TRUSTED FIXINGS SINCE 1970
Sormat on aivan alusta lähtien ollut edelläkävijä kiinnitysammattilaisten koulutuksessa. Sormat Akatemia perustettiin vuonna 2006, jotta Sormatin yhteistyökumppanit voisivat palvella omia asiakkaitaan parhaalla mahdollisella kiinnitysratkaisujen asiantuntemuksella. Jo sadat Sormatin yhteistyökumppanit ja loppukäyttäjät on koulutettu joko Sormatin tiloissa Suomessa tai asiakkaiden omissa tiloissa eri puolilla Eurooppaa.
Sormat Akatemiassa takaamme asiakkaillemme perusteellisen teknisen ja kaupallisen osaamisen kiinnitysratkaisuissa.
Turvallisuus on ykkösasia meille Sormatilla. Olemme vahvasti sitoutuneet yhteistyökumppaneidemme koulutukseen, jotta voimme taata, että he osaavat käyttää ja myydä Sormatin tuotteita. Sormatin yhteistyökumppaneille ja asiakkaille koulutus tarjoaa mahdollisuuden ammatillisen osaamisen päivitykseen ja ratkaisuja käytännön
kiinnitysongelmiin Sormat Akatemian kouluttajien avustuksella.
Sormat Akatemia järjestää koulutusta suomeksi, englanniksi, saksaksi, ranskaksi ja ruotsiksi. Tulkkeja käyttäen voimme kouluttaa osallistujia myös muilla kielillä, esim. venäjäksi. Koulutusohjelmamme koostuu kolmesta
osiosta: perustasosta, keskitasosta ja ylemmästä teknisestä tasosta.

PERUSTASO
• TUOTETIEDOT / KÄYTETTÄVYYS / TUOTTEEN VALINTAPERUSTEET
• ASENNUSPARAMETRIT
• KILPAILIJATUTKIMUS
• ETA:N PÄÄKOHDAT
• TUOTTEIDEN ASENNUS KÄYTÄNNÖSSÄ
• ULOSVETOKOKEET
KESKITASO
• TEKNISET ASIAT; MM. VOIMAT, KUORMITUKSET, KIINNITYKSEN PETTÄMINEN
• RAAKA-AINEIDEN OMINAISUUDET
• MYYNTIARGUMENTOINTI / SOVELTAMINEN
• LASKENTAOHJELMAT
• ANKKUROINTITEORIA
YLEMPI TEKNINEN TASO
• ETA-PROSESSIN YMMÄRTÄMINEN
• LASKELMAT 
• SYVENTÄVÄT TEKNISET TIEDOT;
TERÄKSEN MURTOLUJUUS, LIUKUMA, MURTOKARTIO
• ULOSVETOKOKEET KÄYTÄNNÖSSÄ
• SORMAT TEKNISEN MANUAALIN KÄYTTÖ